Pitkät työurat:

Työntekijämme saavat kehittyä ja kehittää työtään

Lahden Taloilla pisimmät työurat ovat kestäneet yli 20 vuotta – aina siitä asti, kun Lahden kaupungin omistamat kiinteistöyhtiöt fuusioitiin uuteen yhtiöön vuonna 1998.

 

Lahden Talot haluaa olla pitkäjänteinen, vakaa ja luotettava työnantaja. Henkilökuntaa kuunnellaan sekä työelämän muutoksiin reagoidaan, esimerkiksi ottamalla digitalisaatio mukaan jokapäiväiseen työntekoon ja tarjoamalla tähän myös koulutusta.

– Lähtökohtana on, että työtehtävät ovat innostavia ja kiinnostavia. Haluamme kannustaa ihmisiä kehittymään työssään ja ammatissaan. Meillä on myös mahdollisuus edetä uralla ja hyvät henkilöstöedut.

– Vuositasolla käytämme merkittäviä summia henkilöstön kouluttamiseen, kertoo Lahden Talojen toimitusjohtaja Jukka Anttonen.

 

Anttonen on itse ollut Lahden Taloilla vajaa neljä vuotta. Työpaikkaan hänet houkutteli Lahden Talojen hyvä ja eteenpäin suuntaava maine.

– Lahden Taloilla on työntekijöitä vajaa 40 henkeä, mutta palvelujemme tuottajien palveluksessa työskenteli vuonna 2019 noin 250 ihmistä, muun muassa kiinteistöhoitoa, rakentamista ja kunnossapitoa. Näin ollen työllistämisvaikutuksemme on kokonaisuudessaan noin 300 henkilöä.

 

Uudet haasteet houkuttelivat taloon

Sekä Eero Lukkarinen että Eija Urpelainen ovat kummatkin olleet Lahden Taloilla töissä alusta saakka.
– Lahden kaupungilla oli omistuksessaan yli 65 kiinteistöosakeyhtiötä, joiden hallinta alkoi mennä mahdottomaksi. Haasteet olivat suuret, kun uutta yhtiötä alettiin rakentamaan nollasta. Itse tulin kiinteistöpäällikön toimeen ja eläköidyn nyt kiinteistöjohtajan tehtävistä, kertoo Lukkarinen.

Uudet haasteet kiehtoivat myös Urpelaista, joka tuli Lahden Taloille isännöitsijäksi.

– Olin kaupungin organisaatiossa isännöitsijänä ja siirryin perustettavaan yhtiöön vuonna 1998. Uuden yhtiön haasteet houkuttelivat. Iso yhtiö loi myös hyvän perustan asioiden hoitamiselle. Urpelainen toteaa.

– Kun ihmiset pääsevät ensimmäisen kerran vanhasta asunnosta uuteen tai saneerattuun kotiin, pystyy heidän iloonsa ja riemuunsa samaistumaan. Ne ovat hienoja hetkiä työssä, Urpelainen sanoo.

 

Työntekijöistä pidetään huolta

Lahden Talojen henkilöstöedut ovat laajemmat kuin monessa muussa yrityksessä, esimerkiksi työterveyshuolto on laajennettu.

Lahden Taloja kuvaillaan työnantajana vakaaksi ja työntekijöistään huolehtivaksi yritykseksi.

 

– Jos jotain pitäisi nostaa ykköseksi, niin se, miten hyvin meistä huolehditaan. Meillä on liikunta- ja kulttuurisetelit, laaja työterveys, lounassetelit ja tykytapahtumat. Olemme olleet Vierumäellä, seikkailupuistossa, golfaamassa, keilaamassa ja luontopoluilla, vaikka missä, Urpelainen luettelee.

– Olen myös aika sosiaalinen ja ihmiset ovat olleet suuri voimavara työssä, niin iloisina hetkinä kuin hankalissakin tilanteissa, hän lisää.

 

Koulutusmahdollisuudet ovat kattavat

Vaikka henkilöstöedut olisivat kunnossa, rakentuu työn mielekkyys pitkälti itsensä kehittämisestä ja siitä, että myös työtä voi muuttaa ja kehittää.

– Liian paljon yhteiskunnassa jäädään peruskoulutuksen varaan. Oli ammatti mikä tahansa, tulee sitä vuosien aikana päivittää. Lahden Taloilla koulutusmahdollisuudet ovat olleet todella kattavat, Lukkarinen kiittelee.

Hän itse on opiskellut työn ohella kiinteistöliiketoiminnan johtamisen eli PGP-tutkinnon sekä ylemmän amk-tutkinnon erikoisalana puukerrostalot ja rakennusfysiikka. PGP-tutkinnon ansiosta Lukkarinen onkin sertifioitu kiinteistöjohtaja, joita on Suomessa vain alle 200.

– Koulutusten ansiosta olemme pystyneet kehittämään uusia toteutustapoja rakennusten peruskorjaukseen sekä energia- ja rakennustekniikkaan. Aloitimme esimerkiksi ensimmäisenä Suomessa asuinkerrostalojen rakentamisen A-energialuokkaan hyödyntämällä maalämpöä ja aurinkoenergiaa, käyttämällä tehokkaampia lämmöneristeitä sekä kattavaa rakennusautomaatiota.

 

Työkavereilta saa virtaa ja oppii uutta

Koulutuksen lisäksi myös monipuolinen työyhteisö rikastuttaa omaa osaamista.

– Kun tulin Lahden Taloille, sain oppia vanhoilta konkareilta. Viime vuosina taas olin itse vanhemmasta päästä, jolloin nuorelta väeltä sai paljon virtaa ja uusia tapoja tehdä asioita sekä hyödyntää esimerkiksi tietotekniikkaa työssä, Urpelainen kertoo.

Lahden Talot on saanut useita palkintoja edistyksellisyydestään niin korjausrakentamisessa kuin rakentamisen laadussakin.

– Lahden Taloilla laatu ja kohtuuhintaisuus kohtaavat. Jokainen osaa tehdä kallista, mutta asumisen pitää olla myös kohtuuhintaista. Sen täytyy ohjata kaikkea tekemistä, Lukkarinen summaa.

 

Lahden Talot kiittää Eija Urpelaista ja Eero Lukkarista pitkistä työurista sekä toivottaa ihania eläkepäiviä. Urpelainen aikoo matkailla, lenkkeillä ja kesän tullen mökkeillä paljon. Lukkarinen taas jatkaa kieliopintoja sekä aikoo viettää talvet Espanjassa ja kesät Suomessa.

 

VUOSI 2019

Työntekijöiden keskimääräinen palvelusaika on 7,1 vuotta

34,3 prosenttia oli työskennellyt konsernissa 3-5 vuotta